maanantai 10. elokuuta 2015

Best island in Thailand!

Ei haittaa mitä teen Kaakkois-Aasiassa, millaiset suunnitelmat minulla on tai millä aikataululla olen liikenteessä. Päädyn aina Koh Phanganille jossain vaiheessa. Siellä vaan vetävät puoleensa, lähes tyhjät tiet, tekemistä löytyy joka päivälle mm. Wipeoutin ja Slip and Flyn muodossa, hyvät biletys mahdollisuudet ja rento tunnelma. Phangan on myös selkeästi halvempi kuin Koh Samui tai Koh tao.

Kuva Slip and Flysta. Huono laatu, mutta saatte idean kompleksista. Isosta hyppyristä lentää noin kahdeksan metrin korkeuteen. Tässä video hypystä. 

Tällä kertaa saavuimme saarelle viikko ennen full moon-juhlia. Olimme varanneet valmiiksi sängyt dormista Om Ganesh nimisestä hostellista. Full moonien aikaan hinnat nousevat ihan törkeisiin lukemiin majoituksen kannalta. Ja Om Ganesh oli halvin hostelli minkä löysimme internetistä kun katselimme majoitusta ful mooneihin. Saavuimme siis saarelle sunnuntaina 26 päivä ja majoituksemme loppui full moonien jälkeisenä aamuna 1 elokuuta. 

Olimme Mikun kanssa kolme ensimmäistä yötä koko hostellin ainoat asiakkaat. Joka päivä meillä oli skootterit vuokrassa ja ajelimme ympäri saarta. Tällä kertaa meiltä jäi kokonaan Wipeout käymättä loukkaantumisten takia (Minulla tulehdus polvessa). Olimme myöskin ostaneet liput valmiiksi Slip and Fly juhliin. Käytännössä ne eivät olleet mitkään juhlat. Vaan kaksi jättimäistä liukumäkeä hyppyreillä varustettuina ja niiden ympärille oltiin rakennettu kaikenlaista oheistoimintaa. Paikalla oli kylläkin DJ soittamassa. Tuohon tapahtumaan liput maksoivat 600 bathia, sisältäen viiden päivän sisäänpääsyn. Aika edullista siis. Loppujen lopuksi päädyimme Slip and Flyhin kahtena päivänä, johtuen tulehduksesta polvessani. Ei viitsinyt enempää pelleillä tulehdusten kanssa. Muut päivät sujuivat ajellessa skoottereilla ympäri saarta. Taaskin bongattiin muutama uusi näköalapaikka-baari. Niitä tuntuu tuolla kyllä olevan. Kaikissa niissä on kuitenkin rauhallista ja hyvä meininki!


Hide on high näköalabaari

Ennen full mooneja käytiin perinteisissä pool partyissa Coral Bungaloweilla ja Jungle experience juhlissa. Jungle experience ei oikein vakuuttanut ja tuntui, että molemmilla kerroilla kun olen ollut niin siellä on ollut aivan liikaa ihmisiä ja järkyttävä tungos. Päivä ennen full mooneja hostellilla oli ilmainen Intialainen buffetti-ruokailu. Ruoka oli erinomaista! Ihan senkin takia voisin mennä Om Ganeshiin uudestaan asumaan. Full moon päivänä hostelli tarjosi ilmaiset kasvomaalit (full mooneissa on siis tapana maalata kroppaan erilaisia kuvia kasvomaaleilla). Ja ilmaisen bucketin. Tällä kertaa vedin ihan yksinkertaisella linjalla. Käteen suomen lippu, silmien alle jenkkifutis viivat jne. Annoin Hollantilaisille tytöille myöskin vapaat kädet piirtää jotain käsiini. Sieltä tuli aika mielenkiintoisia juttuja joissa ei oikeastaan ollut mitään selkeää ideaa. Tuolta on kanssa aika huonosti kuvia, koska rannalle ei otettu ollenkaan kameraa mukaan ja muutenkin kaikessa juhlahumussa ei miettinyt goprolla kuvailua kauheasti. Ranta oli taas aivan täynnä. Ja meno sen mukaista! Menimme nukkumaan joskus yhdeksän aikoihin aamulla. Meillä piti olla check out yhdeltätoista. Heräsimme aivan tokkurassa, katsoimme toisiamme silmiin ja pistimme päät tyynyyn ja silmät kiinni. Heräsin uudestaan kolmelta ja pakkasin rinkan. menin alakertaan selvittelemään lisämaksua check outin viivästymisestä ja päädyimme maksamaan 250 bathia molemmat. Voin sanoa, että oli ihan oikea ratkaisu nukkua pitkään. Lisää full moon tunnelmia voitte käydä lukemassa tekstistä tästä tekstistä kahden vuoden takaa!


Meidät haettiin hostellilta neljältä iltapäivällä. Olimme varanneet paikat yöbussiin Bangkokkiin. Matka meni suht kivuttomasti. Allekirjoittanut sovelsi Venäjältä tutuksi tullutta taktiikkaa ja majoittautui bussin lattialle nukkumaan. Ehdottomasti paras ja helpoin paikka saada unta busseissa!

-Kim Miettinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti