tiistai 4. elokuuta 2015

Diving is awesome!

Moikka! Muutama viikko on taas vierähtänyt, ja tässä välissä kävimme taas kerran Koh taolla ja Koh Phanganilla. Tässä tekstissä tulee siis Koh Taon ajasta tekstiä ja seuraavassa Koh Phanganista.

Koh Taolla löysin itselleni uuden loistavan harrastuksen, sukelluksen! Saarelle menimme siis en takia, että kävisin siellä sukelluskurssin ja sukeltaisimme noin viikon ajan. Koh Tao on Thaimaan sukelluksen mekka, joten se oli meille luonnollinen valinta. Myöskin suomalainen Koh Tao Divers vaikutti asiaan. Miku kävi kurssin siellä muutama vuosi sitten ja hänellä jäi paikasta hyvät kokemukset, joten päädyin itse samaan sukellusyhtiöön.

Tulimme Taolle aamulla 18 päivä. Matkasimme yöbussi-lautta kombolla. Ja taas kerran sai ihmetellä asioiden järjestelyä täällä päin maailmaa. Meidät jätettiin Chumponiin joskus kolmen aikoihin ja kukaan ei sanonut sanaakaan mistään tulevasta kyydistä. Istuimme siinä jonkun kaupan edessä noin tunnin verran, jonka jälkeen meidät haettiin jonkunnäköisellä bussin/lava-auton yhdistelmällä satamaan. Satamassa olimme noin 4.30, ja laivan lähtöaika oli 7.00. Saavuimme Taolle ääärimmäisen väsyneinä noin yhdeksän aikoihin. Ja otimme tutusta hotellista suoraan kahdeksan yön majoituksen. Oman bungalovin sai 600 bahtin hintaan yö sisältäen uima-altaan. Tavaroiden levittelyn jälkeen suunnistimme Koh Tao Diversille neuvottelemaan sukellusten hinnoista. Olin päättänyt jo valmiiksi, että kun kerran menen johonkin viikoksi sukeltamaan, niin teen samantien mahdollisimman paljon kursseja pois alta. Varasin siis Open Water, Deep diving ja nitrox (rikastettu ilma) kurssit. Käytännössä näiden kurssien jälkeen voi sukeltaa missä päin maailmaa tahansa ongelmitta.



Kahtena ensimmäisenä päivänä oli tiedossa Open Water kurssi (kurssin jälkeen voi sukeltaa 18m asti). Ensimmäinen ''sukellus'' sisälsi harjoittelua (maskin pois ottamista vedessä jne.). Olin ainoa oppilas, joten harjoitusten suorittaminen nopeasti onnistui ongelmitta ja pääsin samantien sukeltamaan puolen tunnin sukelluksen. Tunnin laivalla hengailun jälkeen sukelsimme aluksi hieman matalampaan veteen. Suoritin pohjassa painojen ja liivin pois ottamisen ja takaisin laiton. Tämän jälkeen kaikki harjoitteet oli tehty ja sukelsimme 40 minuuttia. Seuraavana päivänä oli tiedossa kaksi sukellusta, näillä kerroilla ei ollut enää harjoiteltavaa muutamia satunnaisin maskin pois ottamisia ja regulaattorin etsintöjä lukuun ottamatta. Päääsin siis nauttimaan jo kunnon sukelluksista ja sukelsimmekin suht pitkiä sukelluksia. Näiden sukellusten jälkeen Open Water olikin jo valmis ja pääsin siirtymään uusien kurssien pariin. 

Juuri lähdössä pinnan alle.

Deep waterin ja nitroxin pystyy suorittamaan yhdistettynä (halvempi hinta nitrox kurssista). Joten luonnollisesti otimme sen paketin. Tiedossa oli yksi päivä teoriaa ja kaksi päivää sukelluksia. Saimme edellisenä iltana kirjat mukaan opiskeltaviksi. Voitte varmaan arvata miten se sujui... Aamulla menimme kuuntelemaan teoriaa paikanpäälle ja pääsimme pois noin kahdentoista aikoihin. Loppupäivä oli vapaata, joten suunnitelmissa oli ensin mennä Tanote Baylle hyppimään jättimäiseltä kiveltä veteen, ja sen jälkeen mennä snorklailemaan Shark Baylle missä on mahdollisuus nähdä haita!
Kiipesin ensimmäisen kerran kiven päälle (noin 10 metriä korkea) ja hetken ihmettelyn jälkeen hyppäsin veteen upouusi GoPro ranne-kiinnitys ranteessa. Jälkeenpäin voin todeta, että jatkossa ostan pelkästään aitoja GoPro kiinnityksiä! Samantien kun osuin veteen, tunsin ranteen kevenevän ja huomasin GoPron kadonneen. Kohdassa mihin hyppäsin oli noin seitsemän metriä syvää, joten ajattelin, että se löytyy suhteellisen helposti. Uin hakemaan snorklausvälineet ja aloitin kameran etsimisen. Samantien kävi ilmi, että juuri siinä kohdassa mihin kamera tippui, on paljon isoja koralleja. Voin sanoa, että paikoin oli usko koetuksella kun sukeltelin pohjaan lukemattomia kertoja. Kahden tunnin etsinnän jälkeen olin valmis miettimään jotain muita ratkaisuja. Menin rannalla oleviin sukellusyhtiöihin kyselemään jos voisin ostaa hupisukelluksen ja mennä divemasterin kanssa sukeltamaan ja etsimäään kameraa. Ikävä kyllä heillä ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa siihen, joten jouduin palaamaan pettynein ajatuksin rannalle. Tässä vaiheessa luovuttaminen oli erittäin lähellä, koska videon katsottuanne voitte todeta millaisessa paikassa GoPro oli. Kuitenkin palasin vielä tekemään muutaman sukelluksen, ja kahden sukelluksen jälkeen löysin kuin löysinkin kameran korallien välissä olevasta raosta! Pelkäsin hieman laittaa käteni korallin sisään, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Käteni meni sisään koko käsivarren mitalla ja juuri ja juuri yletin nappaamaan kameran takaisin oikealla omistajalle!  Tämän jälkeen olin senverran puhki, että palasimme vain hotellillle makoilemaan altaalle. Hait jäivät tällä kertaa näkemättä! Seuraavana aamuna oli tiedossa ensimmäinen syvä sukellus. Deep Diving kurssilla ensimmäinen sukellus menee 24 metriin, toinen 30 metriin ja kaksi viimeistä 40 metriin. Meille tuli nitrot selkään kaikilla muilla paitsi kolmannella sukelluksella. Nitrox antaa siis lisää pohja-aikaa ja on turvallisempaa sukeltaa nitroxilla. Ensimmäinen sukellus oli ihan normaali eikä sielllä tehty mitäään ihmeellistä. Toinen oli erittäin mielenkiintoinen, koska menimme sukeltamaan HTMS Sattakut hylylle. Siellä piti navigoida kolmessakymmenessä metrissä hylyn ympäri ja johtaa muita. Asiaa vaikeutti se, että hylyn ympärillä vallitsi erittäin sakea termokliini (veden lämpötilan vaihtelu). Näkyvyys oli noin metri eteenpäin. Navigoin hylyn ympäri, vähän väliä tarkkailin onko divemaster ja Miku vielä perässäni. Sukellettuani ympäri käännyin katsomaan lisää ohjeita opettajaltamme. Häntä ja Mikua ei kuitenkaan näkynyt missään. Ilmeisesti he olivat kadottaneet minut lopussa ja olivat menneet termokliinin yläpuolelle katsomaan mistä kuplani tulevat. Muutaman minuutin odottelun jälkeen divemaster jo tulikin paikanpäälle ja jatkoimme matkaa hieman ylemmäs, missä oli Mikun vuoro navigoida hylyn ympäri. Loppusukellus meni ongelmitta ja tämän jälkeen päivä olikin pulkassa. Seuraavana päivänä menimme ensimmäisellä sukelluksella 40 metrin syvyyteen testaamaan iskeekö meihin typpinarkoosi, divemaster oli kirjoittanut yksinkertaisia kysymyksiä taululle, joihin vastasimme pohjassa. Kumpaankaan meistä typpinarkoosi ei vaikuttanut tuossa syvyydessä, ja vastasimme kaikkiin kysymyksiin oikein. Toinen sukellus oli jo ihan pelkästään hupisukellus, koska kaikki asiat oli käyty jo läpi. Sukelluksen jälkeen teimme vielä paperityöt ja valmistuimme täten syvään- ja nitrox sukellukseen. Nyt saan siis sukeltaa 40metrin syvyyteen asti.




Tanote Bay

Seuraavana päivänä otin vielä neljä hupisukellusta, koska halusin nähdä tiettyjä kohteita. Miku ei päässyt tällä kertaa mukaan, koska hänellä todettiin aamulla korvatulehdus. Ensimmäinen sukellus oli taas hylylle. toinen oli White Rockille, kolmas Shark Islandille ja viimeinen Kong Kongille. Näillä sukelluksilla olimme noin 50 minuuttia pinnan alla. Kaiken kaikkiaan sukelsin siis Koh taolla yhteensä 12 sukellusta ja tein kolme sukelluskurssia. Näillä määrillä sain käteeni Spesify diver kortin. Kaiken kaikkiaan sukellus on erittäin hauskaa puuhaa mitä suosittelen kaikille! Myöskin jos eksytte Koh Taolle suosittelen lämpimästi Koh Tao Diversia. Ryhmät ovat pieniä, joten opetuksen taso on hyvää. Laivalla saa myös kokoajan hedelmiä, teetä, kahvia ja keksiä. Minulla jäi pelkkää positiivista sanottavaa, ja aionkin joskus varmasti palata Taolle sukelluksen merkeissä.

Näkymä Tommys Resortin (meidän hotelli) kallioilta.

Viimeiset päivät Taolle menivät vain rentoutuessa ja Mikun korvatulehdusta parannellessa. Phanganille siirryimme 26 päivä. Tao on erittäin mukava saarii vain viettää aikaa ja hengallla. Saarella ei ole paljoa yöelämään ja kaikki tuntuvat sukeltavan kokoajan. Jos eksyt lähelle kannattaa ehdottomasti katsastaa meininki!

-Kim Miettinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti