Rinjani on siis aktiivinen tulivuori Lombokin saarella Indonesiassa. Se on 3726 metriä korkea ja käytännössä koko Lombokin saari on sen ympärillä. Se on erittäin suosittu turistikohde ja saarelta löytää lukuisia eri firmoja, jotka tarjoavat vaelluksia huipulle. Kannattaa vertailla ja kysellä ympäriinsä, jos varaa vaelluksen vasta Lombokilla, koska vaellusten taso vaihtelee huomattavasti. Meillä oli ns. all inclusive sisältäen kaikki ruuat ja veden, teltan, makuupussit jne. Meille kuului pakettiin myös takki ja housut huiputusta varten mitä muilla ei ryhmässämme ollut. Rinjanin huiputtamiseen ei tarvitse mitään kokemusta vuorilta, vaan hyvä kunto ja kova asenne takaavat huiputuksen! Normaalisti vaellukseen menee kolme päivää, joista ensimmäisenä päivänä noustaan tulivuorella sijaitsevan kraaterin reunalle perusleiriin, toisena päivänä huiputetaan ja vaelletaan kraaterin toiselle puolelle ja kolmantena päivänä vaelletaan alas vuorelta. Toki kaikkia mahdollisia eri variaatiota löytää ja niitä voi itsekkin neuvotella. Kolme päivää tuntui meille ihan sopivalta tahdilta, monet ryhmässämme sanoivat, että se oli rankinta mitä he ovat koskaan tehneet, mutta omasta mielestä se ei tuntunut mitenkään erikoisen rankalta. Vaelluksen ostimme Lombokin Kutalta hintaan 130 euroa sisältäen kuljetuksen vuoren juurelle, siellä yhden yön majoitus ja vaelluksen jälkeen kyyti satamaan.
Näkymä perusleiristä
Day 1
Heräsimme aikaisin aamupalalle majapaikassamme ja lähdimme noin seitsemän aikoihin ajamaan vaelluksen aloituspaikalle. Oppaamme kävi maksamassa vaellusluvat ja 11 henkinen ryhmämme lähti seuraamaan opasta vaellusreitille. Ryhmämme kantajat olivat lähteneet jo aiemmin hoitamaan ruokaa taukopaikoille. Kantajille annan kyllä kaiken kunnian! Monella heistä ei ollut edes kenkiä ja he hyppelevät vuorella ja käytännössä juoksevat vuorta ylös ja alas. Vaelsimme muutaman tunnin ja pysähdyimme syömään hyvän aterian kanapastaa. Siitä jatkoimme taas muutaman tunnin kerralla pitäen taukoja ja pysähdyimme kerran pidemmäksi aikaa ruokatauolle. Jossain vaiheessa päivää ryhmämme alkoi jakautua ns. nopeisiin ja hitaisiin. Meidän ryhmässämme jatkoivat muutama hollantilainen futari, opas ja me kaksi. Ensimmäisenä päivänä vaelluspolku oli aivan tukossa turistien paljouden takia. Välillä ärsytti aika paljon isot ryhmät Kiinasta ja Koreasta, jotka etenivät erittäin hitaasti blokaten koko polun. Puolet päivästä oli ns. helppoa vaellusta loivaan ylämäkeen, mutta toinen osa päivästä oli erittäin raskasta jyrkkää ylämäkeä. Tässä vaiheessa kävi välillä mielessä, että jos siitä liukastuu niin pääsee aika reippaasti alaspäin ja varmasti rikkoo paikkoja. Pääsimme kuitenkin ilman haavereita perusleiriin kraaterin reunalle (2600m) noin viiden aikoihin illalla. Ostimme Antonin kanssa erittäin kalliit oluet ja suunnistimme teltoille, jotka olivatkin jo pystyssä meitä varten ihan hyvällä paikalla. Perusleiri oli aivan täynnä roskia, eli vuorella ei siis ole minkäänlaista järjestelyä roskia varten. Kannattaa valita sellainen operaattori, jotka keräävät roskat mukanaan ja tuovat alas asti. Roskaaminen on siis suuri ongelma Rinjanilla ja sitä ei oikein voi sanoin kuvailla missä jamassa vuori paikoittain on. Otimme muutamat kuvat ja menimme aikaisin nukkumaan mielessämme aikainen aamuherätys seuraavan päivän huiputusta varten. Ensimmäinen päivä oli itselleni erittäin raskas. Johtuen varmaan siitä, että mennyt kuukausi enne Rinjania oli mennyt juhliessa ja surffatessa, joten paljon treeniä jaloille ei ollut tullut.
Huipulla!
Day 2
Aamuyöllä heräsimme yhdeltä kevyelle aamupalalle ja puoli kahden aikaan suuntasimme kohti huippua! Opas sanoi, että jos lähdemme siihen aikaan niin olisimme aamulla auringonnousun aikaan huipulla. Aamuyöllä kävi myös ilmi, että hollantilainen äiti- tytär kaksikko oli luovuttanut leikin kesken. He olivat saapuneet kraaterin reunalle edellisenä iltanan joskus kahdeksan aikoihin, ja he olivat päättäneet olla yrittämättä huipulle. Minä ja Anton lähdimme puoli tuntia muun ryhmämme jäljessä huiputtamaan, koska halusimme makoilla teltassa vähän pidempään. Yön pimeydessä näkyi vaan loputon valojana kaikkien otsalampuista ja lähdimme ohittelemaan tasaisella tahdilla hitaampia. Jotkut ryhmät olivat ilmeisesti lähteneet huiputtamaan jo puolen yön aikaan ja osa olikin jo aika korkealla. Yön edetessä saavutimme aika nopeasti oman ryhmämme ja painoimme ohi, koska emme halunneet huilata niin paljon. Huipulle menevä reitti on irtosoraa ja siinä onkin erittäin raskasta edetä. Käytännössä aina kun ottaa kaksi askelta eteenpäin niin liukuu yhden alaspäin. Se näytti vievän kokonaan ihmisten voimat. Olosuhteet olivat muutenkin erittäin raskaat, tuuli oli tosi voimakasta ja lämpötila pakkasella. Loppujen lopuksi saavuimme huipulle puolitoista tuntia ennen auringonnousua. Olimme huipulla viides ja kuudes, joten paljon enenmmänkin olisi voinut nukkua. Jouduimme tosiaan odottamaan huipulla auringonnousua ja meillä oli molemmilla sortsit jalassa. Tottakai jäädyimme täysin ja vihdoin kuudelta aamulla aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta kun me hytisimme jo erittäin kylmissämme. Huipulta aukesi kuitenkin aivan uskomattomat näkymät ja joka ikinen askel oli täysin sen arvoista!
Lähdimme huipulta alaspäin heti, hetken nautittuamme näkymistä ja pakollisten kuvien ottamisten jälkeen. Lämpötila alkoi kuitenkin nousta nopeasti auringon nopean nousun ansiosta ja äkkiä olimme jo unohtaneet äskeisen kylmän olotilan. Laskeuduimme nopeasti takaisin perusleiriin ja oppaamme tuli vastaan vähän ennen huippua ja hän päätti kääntyä takaisin meidän kanssamme. Olimme siellä kahdeksan aikoihin aamulla, joka takasi meille muutaman tunnin päiväunet muiden ryhmäläistemme vielä kiivetessä huipulle. Meidät herätettiin kahdentoista aikoihin lounaalle ja odotimme vielä hetken viimeisiä ryhmäläisiä takaisin huipulta ja lähdimme suunnistamaan kraaterijärvelle (2000m). Järvelle vaellus oli vaarallisen oloista maastoa, joka oli käytännössä pelkkää jyrkkää laskeutumista kivistä seinämää pitkin. Hirvittää miettiä miten monta ihmistä siellä on loukkaantunut ja miten heidät saadaan alas sieltä, koska sinne ei pääse mitenkään muuten kun kävellen. Järvelle päästyämme jäimme odottamaan muuta ryhmäämme. Osa heistä tuntui olevan jo aika heikossa kunnossa aikaisen herätyksen ja pitkän päivän takia. Järvellä olimme joskus neljän aikoihin iltapäivällä, joten vaellusta oli kertynyt jo 16 tuntia tai enemmän osalle. Perustimme leirin sinne, koska olimme päivällä sopineet oppaamme kanssa, että nukumma järvellä ja jatkamme aamulla matkaa kraaterin toiselle reunalle ja alas. Päätöstämme helpotti järven lähellä sijaitsevat kuumat lähteet, jossa vietimmekin pitkän aikaa palautellen kroppaa. Söimme illalla ja menimme taas aikaisin nukkumaan. Toinen päivä oli jo minulle aika helppo. Tuntui, että lihakset sopeutuivat ylöspäin kiipeämiseen nopeasti, joka helpotti reissua suuresti.
Kuumilla lähteillä hengailua
Heräsimme viimeiseen päivään puoli neljältä aamuyöllä ja ryhmämme lähti taas samantien aamupalan jälkeen liikkeelle. Me jäimme taas tapamme mukaan hengailemaan telttaan hetkeksi ja lähdimme jonkin ajan päästä liikkeelle. Aamu meni nopeasti ja olimmekin joskus seitsemän aikaan kraaterin reunalla. Siellä taas pikaiset kuvailut ja suunnistimme reittiä alas. Päivä meni nopeasti ja muutaman ruokatauon jälkeen olimmekin jo alhaalla mistä meidät haettiin takaisin majapaikoille minne olimme jättäneet tavaramme. Tänä päivänä autoimme joitain ryhmäläisiämme kantamalla heidän tavaransa, koska jotkut olivat jo aika heikossa hapessa ja he joutuivat pysähtymään välillä oksentamaan. Kolmas päivä ei siis tuonut mitään ihmeellistä. Tavarat saatuamme saimme kyydin lautalle mikä vei meidät Gili Trawanganille.
Näkymä kraaterin toiselta puolelta
Yhteenveto
Rinjanin vaellus on aivan huikea kokemus, joka on erittäin halpa siihen verrattuna mitä se tarjoaa! Minulle se oli Indonesian reissun ehdoton kohokohta ja en vaihtaisi sitä mihinkään. Maisemat olivat aivan loistavia koko vuorella. Ainoa miinus oli se sotku mitä ei paikkoittain voinut välttää. Vaellukseen tosiaan tarvitsee hyvän peruskunnon, mutta tärkeämpää on kova asenne niin kyllä sinne huipulle pääsee! Kolme päivää ja kaksi yötä oli hyvä pituus ja meillä kävi vielä erittäin hyvä tuuri kelien suhteen, koska ei satanut ollenkaan ja kelit olivat erinomaiset!
-Kim Miettinen
